Anu Saagim

Anu Saagim suosittelee
meitä oheisessa Iltamakasiini-lehden jutussa – on mukavaa huomata, että myös
yksi Viron tunnetuimmista kauneusasiantuntijoista näkee kannattavana käydä
Suomessa Nordströmin Sairaalassa.

Olen nähnyt urani varrella tuhansia kertoja, että ihmiset eristäytyvät jonkun kokemansa ulkonäköhaitan takia.
Miehillä tämä voi olla esimerkiksi kaljuuntuminen; moni kaljuuntunut nuori mies eristäytyy normaalista sosiaalisesta elämästä. Klinikallamme tehdyn hiustensiirto-operaation jälkeen hän uskaltautuu sitten virkeämpään sosiaaliseen kanssakäymiseen, ja se heijastuu jatkossa hänen kaikille elämänalueilleen.

Myös moni nainen kokee samanlaisia ongelmia esimerkiksi rintojensa tai vartalonsa suhteen. Nainen saattaa kokea, että rinnat eivät ole oikean kokoiset tai että vartalossa on muokattavaa, ja laadukkaan esteettisen korjausleikkauksen jälkeen tapahtuu vastaavanlainen positiivinen muutos.

On totta, että miellyttävä ulkonäkö vaikuttaa myönteisesti omaan itsetuntoon. Asiakkaamme tuntevat itsensä energisemmiksi kun pääsevät ulkonäkönsä murehtimisesta, ja tämän huomaavat myös läheiset ja ympäristö.
Tällainen muutos on varsin yleinen, jos ja kun potilaat ovat leikkauksiin oikein valittuja. Tässä onkin hyvin tärkeää, että leikkaava kirurgi ymmärtää potilasta ja pystyy näkemään koska leikkaus on aiheellinen.

Meidän potilaamme kokevat leikkaustuloksen käytännössä aina huomattavan myönteisenä ja heidän elämänlaatunsa paranee – on myös huomattavaa, että noin 30 % meidän asiakkaistamme tulee muualta korjauttamaan epäonnistuneita leikkauksia.

Jos leikkaava kirurgi kiertää eri paikkakunnilla ja sairaaloissa, hän on heikosti asiakkaidensa tavoitettavissa ja potilas ei saa kirurgia toimenpiteen jälkeen helposti kiinni. Meille tulee suuria määriä potilaita muualta, jotka eivät saa yhteyttä leikanneeseen lääkäriin ja ovat ongelmansa kanssa yksin. Ongelma korostuu erityisesti vielä silloin, jos toimenpide on tehty ulkomailla. Miten lääkäri saadaan tuolloin vastaamaan työstään, jos on jotain korjattavaa tai asiakkaalla kysymyksiä?

Kannattaa myös huomioida, että plastiikkakirurgian peruskoulutukseen ei Suomessa kuulu esteettisen eli kauneuskirurgian käytännön leikkaukset, koska kauneuskirurgiaa ei saa suorittaa yhteiskunnan sairaaloissa missä koulutus tapahtuu. Joten ei ole teoriassakaan mahdollista saada tätä koulutusta, ellei kirurgi itse lähde hakemaan sitä esimerkiksi ulkomailta ja vain harva suomalainen kirurgi tekee näin.

Ennen ajanvarauspäätöstä kannattaa siis miettiä, millä riskitasolla ja hinnalla toimenpiteeseen lähtee (halpa hinta = huomattavat riskit).

MTV3 Helmen verkkotoimitus haastatteli Professori Nordströmiä nykyään kovasti yleistyvistä huulille tehtävistä toimenpiteistä artikkeliinsa. Professori Nordström on aloittanut ensimmäisenä Suomessa juuri Restylane-merkkisen hyaluronihapon käytön huulien muokkauksessa.

Lue koko juttu täältä:
http://www.mtv3.fi/helmi/kauneus/artikkeli.shtml/943617?uusimmat_kauneus

ICAPS-yhdistyksen vuosittaisten kokousten keskeistä antia ovat tieteelliset luennot, jotka tarjoavat esteettisen kirurgian kansainvälisille huippuosaajille tilaisuuden vaihtaa ajatuksia ja esitellä alan uusimpia edistysaskeleita.

Myös Helsingissä luennot tarjosivat paljon mielenkiintoista kuultavaa ja katseltavaa. Kokouksen isäntänä professori Nordströmillä oli oiva tilaisuus havainnollistaa kansainvälisille kollegoilleen kehittämällään follicular unit micro graft-menetelmällä toteutetun hiustensiirron tuloksia potilasesittelyn avulla. Hiustensiirtopotilaan omakohtaiset kokemukset onnistuneesta toimenpiteestä herättivät suurta kiinnostusta kokousvieraissa, jotka pääsivät tarkastelemaan täysin luonnollista lopputulosta aivan lähietäisyydeltä.

Hiustensiirron tuloksia tarkkailemassa Hiustensiirron tuloksia tarkkailemassa

Klippan 30.7.2009

Kaunis ilma toivotti kansainväliset ICAPS 2009 -seminaarin osallistujat tervetulleiksi Helsinkiin. Seminaari käynnistyi eilen ja jatkui tänään tieteellisellä osuudella, jossa käsiteltiin esteettisen kirurgian uusimpia innovaatioita. Professori Nordström esitteli arvovaltaisille vierailleen Helsingin keskustaa ja sen nähtävyyksia kävely- ja ratikkaretkillä. Lisäksi vieraat pääsivät tutustumaan Annankadulla sijaitsevan Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan tiloihin. Vieraita ilahdutti suuresti paikalle saapunut erikoisvieras - Joulupukki. Poikkeuksellisesta vuodenajasta huolimatta, vieraat haltioituivat tästä tapaamisesta ja joulupukki joutuikin aikamoisen salamavalojen välkynnän kohteeksi. Lahjat jaettuaan joulupukki suuntasi matkansa takaisin kohti Korvatunturia valmistelemaan tulevaa joulua tonttujensa kanssa. Vieraat siirtyivät nauttimaan skandinaavisia saariston herkkuja ja rapuja Ravintola Klippaniin. Kuten jo Iltalehden Viihde-osion artikkelissa 24.7.2009 ounasteltiin, kaikui illan aikana saarelta ravunsyöntiin liittyviä juomalauluja.

Iltalehti 24.7.2009

Professori Nordström toivottaa 29.7. alansa kansainväliset huippuosaajat tervetulleiksi Helsinkiin. Esteettisen kauneuskirurgian maailman huipuista koostuvan ICAPS-yhdistyksen (International Consortium of Aesthetic Plastic Surgeons) jäsenyyttä ei voi anoa, vaan enimmillään 50 jäsenen yhdistys itse kutsuu jäsenikseen kunkin maan parhaan esteettisen plastiikkakirurgian taitajan. Suomea yhdistyksen jäsenistössä edustaa professori Rolf Nordström.

Vuosittainen ICAPS-kokous järjestetään nyt ensi kertaa Suomessa. –On suuri kunnia – vaikkakin myös varsin rankka urakka – isännöidä ICAPS 2009-tapahtumaa Helsingissä, toteaa professori Nordström. –Vieraani ovat kansainvälisesti arvostetuimpia esteettisen kauneuskirurgian uranuurtajia, jotka jatkuvasti vievät alaa eteenpäin. On tärkeää ja arvokasta olla ICAPS:ssa mukana, jotta pysyy jatkuvasti alan kansainvälisen kehityksen kärjessä. ICAPS:ssa esitellyt alan uusimmat edistysaskeleet leviävät laajempaan jakeluun usein vasta vuosien jälkeen, professori jatkaa.

ICAPS 2009-kokouksen ensimmäinen osa järjestetään Helsingissä. Kokouksen keskeistä antia ovat päivittäin järjestettävät tieteelliset luennot, jotka esittelevät alan uusimpia innovaatioita. Eri puolilta maailmaa saapuvista kokousvieraista osa vierailee nyt ensimmäistä kertaa Pohjolassa. Heidän toiveestaan ICAPS 2009 huipentuu kongressijunalla tehtävään Pietarin-matkaan, jonka aikana vieraillaan luentojen ohella mm. Eremitaasissa.

Lisätietoja tapahtuman sisällöstä ja aikataulusta saa Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisesta Sairaalasta.

Sekä Ilta-Sanomien että Iltalehden nettiversiot ovat naisille suunnatuissa osioissaan hiljattain siteeranneet Restylane-tuoteperheen valmistajana tunnetun Q-Medin tilaamaa mielenkiintoista kyselytutkimusta, jossa on selvitetty suomalaisten näkemyksiä positiivisen ulkonäön vaikutuksista.

Internet-kyselyyn osallistuneista 1607:sta 20-65-vuotiaasta suomalaisnaisesta ja –miehestä peräti 81 prosenttia katsoi hyvän ulkonäön helpottavan työnsaantia. Myös sosiaalisen elämän kannalta kauneuden nähtiin olevan eduksi – 67 prosenttia vastaajista piti kaunista ulkomuotoa tärkeänä tavattaessa uusia ihmisiä ja 74% koki sen helpottavan huomattavasti myös mahdollisuuksia seksiin. Hyvän ulkonäön mukanaan tuomista eduista huolimatta 74 prosenttia kyselyyn osallistuneista kuitenkin arveli, ettei kauneudella ole varsinaisesti merkitystä yksilön onnellisuuteen.

Hyvän ulkonäön vaikutus menestykseen usealla keskeisellä elämänalueella on siis tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä kiistaton tosiasia. Tätä faktaa tukee myös sairaalamme pitkä kokemus esteettisen kauneuskirurgian parissa: onnistuneen toimenpiteen avulla kohentunut ulkomuoto parantaa konkreettisesti potilaan elämänlaatua. Onneksi nuorekkaan kimmoisa iho ja raikas ulkonäkö ovat nykyisin jokaisen ulottuvilla sairaalamme monipuolisen Restylane-tuotevalikoiman avulla!

Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan ensiluokkaiset palvelut ovat nyt myös lappeenrantalaisen City-Kylpylän asiakkaiden ulottuvilla! Tänä kesänä käynnistyvän yhteistyön myötä Suomen laadukkaimman esteettiseen kauneuskirurgiaan erikoistuneen sairaalan huippuosaaminen on näin myös itäsuomalaisen asiakaskunnan käytettävissä. Henkilökohtainen kontakti sairaalamme kokeneeseen ja asiantuntevaan henkilökuntaan varmistaa luotettavan hoidon ja toivotunlaisen lopputuloksen.

Lisätiedot ja ajanvaraukset City-Kylpylästä www.citykylpyla.com tai 05-416 3396.

Tänään, torstaina 19.3. kello 22 täytyy olla valmiina keskusteluun Maria Veitolan kanssa Nelosen suorassa lähetyksessä.
Maria Veitolan tunnin mittainen suora talk show on nimeltään Maria!
Ohjelma tulee torstaisin ja vaikuttaa todella hauskalta ja menevältä.

Ilta-Sanomissa 18.3. oli isompi juttu, joka oli hyvin kirjoitettu. Jutussa oli lyhyesti taustatietoa urastani esteettisen kirurgian saralla ja vähän muutakin.

Erityisen mukavaa oli kun jutussa kerrottiin tarkemmin mm. hiustensiirroista.
On hyvä kun hiustensiirroista kerrotaan fakta-tietoa, jotta mahdollisimman moni saa tietää mistä on kyse. Tälläkin hetkellä on moni kaljuudesta tai hiusongelmista kärsivä, joka ei tiedä, että ongelma voidaan korjata sairaalassamme tehdyillä hiustensiirroilla (kts. lisää tästä linkistä).

« Previous PageNext Page »