Hiustensiirto


Roomassa pidettiin 24.-27.5.2012 kansainvälinen ISHR:n (Italian Society for Hair Restoration) kokous. Minua pyydettiin avaamaan kyseinen kokous. Mm. maailman tällä hetkellä tärkein hiustensiirto -menetelmähän on minun keksimäni.

Samalla matkalla vierailin Vatikaanissa sellaisissa paikoissa, joihin eivät tavalliset turistit pääse tutustumaan.




Olemme korjanneet vuosikymmenien aikana lukuisia epäonnistuneita hiustensiirtotuloksia ja korjaamme niitä edelleen jatkuvasti. Potilaita tulee eri maista ja näissä epäonnistuneissa tapauksissa hiustensiirtotiimin kirurgi ei ole perehtynyt tekemäänsä toimenpiteeseen. Hiustensiirtoja on tehty vuosikymmeniä ja tänä aikana on kertynyt hyvin paljon erittäin oleellista tietotaitoa siitä, miten saadaan hyviä tuloksia ja vältetään huonoja.

Uudella, aloittelevalla kirurgilla, jolla ei ole kokemusta sadoista toimenpiteistä, eikä ole osallistunut kymmeniin koulutustilaisuuksiin, on huomattava riski epäonnistumisiin.

Hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi hiustensiirroissa, kuten kaikessa muussakin plastiikkakirurgiassa, leikkaavalta kirurgilta ja kaikilta leikkaustiimin jäseniltä (tässä tarvitaan iso ja kokenut tiimi, jotta pystytään aikaansaamaan näyttäviä tuloksia) edellytetään huippuosaamista ja pitkäaikaista kokemusta vastaavanlaisista toimenpiteistä.

Olemme havainneet, että kaksi sairaalamme palveluksessa aikanaan ollutta henkilöä, joista toinen on peruskoulutukseltaan kondiittori ja toimi meillä laitoshuoltajana ja toinen sairaanhoitaja, ovat perustaneet yrityksen, joka markkinoi hiustensiirtoleikkauksia yhteistyössä kirurgien kanssa, joilla on hyvin vähän kokemusta tällaisista leikkauksista.

Kehotamme itse kutakin miettimään, kannattaako lähteä omalla olemuksellaan ”harjoittelukappaleeksi” vai kannattaisiko luottaa sellaiseen tekijään, joka on keksinyt maailman tärkeimmän hiustensiirtomenetelmän eli follicular unit mikrosiirteet ja jolla tästä syystä on mainitusta tekniikasta maailman pitkäaikaisin kokemus ja maailman laajimpia tieteellisiä näyttöjä alalta (väitöskirjatyö) sekä potilashoidollista näyttöä 1970-luvulta lähtien.

Viime aikoina esiin tulleet Viron rintaimplanttitapaukset ovat valitettava esimerkki siitä, mitä voi saada aikaan toiminta, joka ei ole riittävän ammattitaitoista.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/R%C3%A4yh%C3%A4kokki%20Gordon%20Ramsay%20k%C3%A4ytti%2035%20000%20euroa%20hiustensiirtoon/art-1288359167534.html

ICAPS-yhdistyksen vuosittaisten kokousten keskeistä antia ovat tieteelliset luennot, jotka tarjoavat esteettisen kirurgian kansainvälisille huippuosaajille tilaisuuden vaihtaa ajatuksia ja esitellä alan uusimpia edistysaskeleita.

Myös Helsingissä luennot tarjosivat paljon mielenkiintoista kuultavaa ja katseltavaa. Kokouksen isäntänä professori Nordströmillä oli oiva tilaisuus havainnollistaa kansainvälisille kollegoilleen kehittämällään follicular unit micro graft-menetelmällä toteutetun hiustensiirron tuloksia potilasesittelyn avulla. Hiustensiirtopotilaan omakohtaiset kokemukset onnistuneesta toimenpiteestä herättivät suurta kiinnostusta kokousvieraissa, jotka pääsivät tarkastelemaan täysin luonnollista lopputulosta aivan lähietäisyydeltä.

Hiustensiirron tuloksia tarkkailemassa Hiustensiirron tuloksia tarkkailemassa

Klippan 30.7.2009

Uusimmassa hiusalan ammattilaisen lehdessä, Pinni, on suuri artikkeli hiustensiirroista. Erityisesti kerrotaan naistyyppisen kaljuuntumisen hoitamisesta pysyvällä ratkaisulla, eli hiustensiirrolla. Pinni-lehdessä kerrotaan myös että kaljuuntumista ei ehkäise mikään silloin, kun se on ns. geeneissä. Ainoa luonnollisen lopputuloksen antava pysyvä ratkaisu on hiustensiirto.

Kaljuuntumisesta ei todellakaan tarvitse kärsiä. Erityisesti naisten kaljuuntuminen on ongelma, josta moni vaikenee. Näin ei tarvitse olla. Toivotan kaikki kaljuuden tai hiusten ohenemisen kanssa kärsivät naiset sekä miehet tervetulleeksi Professori Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaalaan maksuttomalle hius-vastaanotolle.

Pinni -lehti

Pinni -lehti

Iltalehden Viikonvaihteen puheenaiheena on hiustensiirto.

Hiukset päässä on hyvä fiilis. Samaa mieltä ovat tyytyväiset asiakkaamme, jotka kertovat tarinansa Iltalehdelle.

Juttuun pääset täältä.

Orlandossa pidettiin maailman tärkein hiustensiirtoihin liittyvä kokous, joissa minä kuuluin edustajiin ja pidin siellä myös esitelmän. Olinkin tapahtuman ainoa pohjoismainen osallistuja. Siellä puitiin näitä uusimpia trendejä, parhaita menetelmiä ja ilokseni huomasin jälleen, että minun kehittämäni micrograft-tekniikka on ehdottomasti maailman paras hiustensiirtomenetelmä.

Meillä tämä menetelmä onkin ollut onnistuneesti käytössä jo monta vuotta mutta hyvien, luonnollisten tuloksien aikaansaamiseksi se vaatii ehdottomasti ison harjaantuneen tiimin.

Myös kehittämäni systeemi niskan alueen haavan sulussa, josta hiussiirteet otetaan, on hyvin edistyksellinen.

Numerot-sarjan näyttelijä David Krumholtz TV-maailmassa: “Äly ja nerous viehättävät naisia, mutta hiuksistahan tässä on kyse.”

David on selvästi päässyt asian ytimeen. Kaljuuntuminen on monelle tuttu ongelma, mutta siihen on helppo ratkaisu – hiustensiirto.

Suosittelen katsomaan lisätietoa www.hiustensiirto.fi osoitteesta.