July 2009


Kaunis ilma toivotti kansainväliset ICAPS 2009 -seminaarin osallistujat tervetulleiksi Helsinkiin. Seminaari käynnistyi eilen ja jatkui tänään tieteellisellä osuudella, jossa käsiteltiin esteettisen kirurgian uusimpia innovaatioita. Professori Nordström esitteli arvovaltaisille vierailleen Helsingin keskustaa ja sen nähtävyyksia kävely- ja ratikkaretkillä. Lisäksi vieraat pääsivät tutustumaan Annankadulla sijaitsevan Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan tiloihin. Vieraita ilahdutti suuresti paikalle saapunut erikoisvieras - Joulupukki. Poikkeuksellisesta vuodenajasta huolimatta, vieraat haltioituivat tästä tapaamisesta ja joulupukki joutuikin aikamoisen salamavalojen välkynnän kohteeksi. Lahjat jaettuaan joulupukki suuntasi matkansa takaisin kohti Korvatunturia valmistelemaan tulevaa joulua tonttujensa kanssa. Vieraat siirtyivät nauttimaan skandinaavisia saariston herkkuja ja rapuja Ravintola Klippaniin. Kuten jo Iltalehden Viihde-osion artikkelissa 24.7.2009 ounasteltiin, kaikui illan aikana saarelta ravunsyöntiin liittyviä juomalauluja.

Iltalehti 24.7.2009

Professori Nordström toivottaa 29.7. alansa kansainväliset huippuosaajat tervetulleiksi Helsinkiin. Esteettisen kauneuskirurgian maailman huipuista koostuvan ICAPS-yhdistyksen (International Consortium of Aesthetic Plastic Surgeons) jäsenyyttä ei voi anoa, vaan enimmillään 50 jäsenen yhdistys itse kutsuu jäsenikseen kunkin maan parhaan esteettisen plastiikkakirurgian taitajan. Suomea yhdistyksen jäsenistössä edustaa professori Rolf Nordström.

Vuosittainen ICAPS-kokous järjestetään nyt ensi kertaa Suomessa. –On suuri kunnia – vaikkakin myös varsin rankka urakka – isännöidä ICAPS 2009-tapahtumaa Helsingissä, toteaa professori Nordström. –Vieraani ovat kansainvälisesti arvostetuimpia esteettisen kauneuskirurgian uranuurtajia, jotka jatkuvasti vievät alaa eteenpäin. On tärkeää ja arvokasta olla ICAPS:ssa mukana, jotta pysyy jatkuvasti alan kansainvälisen kehityksen kärjessä. ICAPS:ssa esitellyt alan uusimmat edistysaskeleet leviävät laajempaan jakeluun usein vasta vuosien jälkeen, professori jatkaa.

ICAPS 2009-kokouksen ensimmäinen osa järjestetään Helsingissä. Kokouksen keskeistä antia ovat päivittäin järjestettävät tieteelliset luennot, jotka esittelevät alan uusimpia innovaatioita. Eri puolilta maailmaa saapuvista kokousvieraista osa vierailee nyt ensimmäistä kertaa Pohjolassa. Heidän toiveestaan ICAPS 2009 huipentuu kongressijunalla tehtävään Pietarin-matkaan, jonka aikana vieraillaan luentojen ohella mm. Eremitaasissa.

Lisätietoja tapahtuman sisällöstä ja aikataulusta saa Professori Nordströmin Plastiikkakirurgisesta Sairaalasta.

Sekä Ilta-Sanomien että Iltalehden nettiversiot ovat naisille suunnatuissa osioissaan hiljattain siteeranneet Restylane-tuoteperheen valmistajana tunnetun Q-Medin tilaamaa mielenkiintoista kyselytutkimusta, jossa on selvitetty suomalaisten näkemyksiä positiivisen ulkonäön vaikutuksista.

Internet-kyselyyn osallistuneista 1607:sta 20-65-vuotiaasta suomalaisnaisesta ja –miehestä peräti 81 prosenttia katsoi hyvän ulkonäön helpottavan työnsaantia. Myös sosiaalisen elämän kannalta kauneuden nähtiin olevan eduksi – 67 prosenttia vastaajista piti kaunista ulkomuotoa tärkeänä tavattaessa uusia ihmisiä ja 74% koki sen helpottavan huomattavasti myös mahdollisuuksia seksiin. Hyvän ulkonäön mukanaan tuomista eduista huolimatta 74 prosenttia kyselyyn osallistuneista kuitenkin arveli, ettei kauneudella ole varsinaisesti merkitystä yksilön onnellisuuteen.

Hyvän ulkonäön vaikutus menestykseen usealla keskeisellä elämänalueella on siis tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä kiistaton tosiasia. Tätä faktaa tukee myös sairaalamme pitkä kokemus esteettisen kauneuskirurgian parissa: onnistuneen toimenpiteen avulla kohentunut ulkomuoto parantaa konkreettisesti potilaan elämänlaatua. Onneksi nuorekkaan kimmoisa iho ja raikas ulkonäkö ovat nykyisin jokaisen ulottuvilla sairaalamme monipuolisen Restylane-tuotevalikoiman avulla!