January 2006


Rion katulapset
Copacabanan rantahiekkaan tehdään päivittäin erilaisia taideteoksia hiekasta, josta kuvassa oleva heijastaa Brasilian näkemystä takapuolen ulkonäön suhteen. Tämä tietysti liittyy jollain tavalla esteettiseen kirurgiaan. Takapuolten suurentaminen ei Euroopassa ole saavuttanut ollenkaan sitä valtavaa suosiota mikä sillä on Etelä-Amerikassa.

Yleensäkin esteettinen kirurgia on Brasiliassa erittäin yleistä jossa kolmisentuhatta lääkäriä tekee esteettistä kirurgiaa. Se on huomattava määrä ottaen huomioon, että maan elintaso ei ole maailman parhaita jossa minimipalkka on 300-400 realin tasoa. Keskipalkka on noin 500-1000 realin välillä. Realin kurssi oli roimasti parantunut viime vuodesta niin, että 1 euro on suuruusluokkaa 2,7 realia. Kovin paljon ylimääräistä rahaa esteettiseen kirurgiaan suurimmalla osalla kansalla tuskinpa on.

               Rion katulapset
Rion katulapset

Viime jouluna olin lähdössä lomamatkalle Phuketiin mutta sitten matkatoimistosta ilmoitettiin, että sinne oli tullut suuri aalto, eli se tsunami. Joten en päässyt lähtemään.

Nyt kun sitten olin viettämässä joulua Brasiliassa, Riossa niin eikös taas kännykkääni tullut tsunamivaroitus Rion rannoille 2.1.2006. Eli klo. 04.10 Rion aikaa 61,08 ast.S ja 22,0 ast.W South Sandwich saarten luona merenalainen maanjäristys jonka määrä 7,4 Richterin asteikossa.

Tässä välissä ehdin vielä käydä New Orleansissa, viime huhtikuussa, ja sekin kaupunki meni aika huonoon kuntoon hurrikaani Katrinan jäljiltä.
Täytyyköhän tässä heittäytyä taikauskoiseksi?

Monet tutkimukset osoittavat että, miehet arvostavat naisten ulkonäköä enemmän kuin naiset arvostavat miesten ulkonäköä. Naiset taas arvostavat miesten suorituskykyä enemmän kuin miehet arvostavat naisten vastaavaa.

Naiskauneuteen kuuluu nuoruus, kyky saada jälkeläisiä ja terveys. Hiuksilla on myös vaikutusta sekä poikkeava hiustenväri esim. vaalea tai epätavallinen väri koetaan kiinnostavana (koska useimmat ihmiset ovat tummia) samoin kuin pitkät hiukset koetaan puoleensavetävinä.

Koskien miehiä, tutkimuksien mukaan, esim. West Pointin kadettien leuan koko näyttäisi vaikuttavan edistymiseen armeijan karriäärissä, joista isoleukaisista tuli selvästi enemmän kenraaleja.