Plastiikkakirurgiaa sivutaan myös maailman ensi-iltansa perjantaina 19.5. saavan, jo ennakkoon kohutun ”Da Vinci-koodi”-elokuvan myötä. Pari vuotta sitten julkaistu Dan Brownin samanniminen romaani nousi myyntitilastojen kärkeen kaikkialla maailmassa ja Tom Hanksin sekä Audrey Tautoun tähdittämän elokuvan odotetaan jatkavan kirjan viitoittamalla tiellä.
Kirjassa kuvailtiin katolisen, salaperäiseksi luonnehditun Opus Dei-järjestön toimintaa ja tapoja – vuonna 1928 perustetun järjestön on jopa sanottu olevan katolisen kirkon mahtitekijä.
Mutta miten tämä liittyy plastiikkakirurgiaan?
Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan helmikuussa julkaisemassa ”Opus Dei – Vaiettu salaseura?”-kirjassa valaistaan järjestön traditioita, joista merkittävimpiin lukeutuu katumusnauhan käyttö. Kyseessä on rautalangasta tehty epämukava vyö reidessä.
-”Opus Dei vertaa usein katumusnauhaa urheiluun, plastiikkakirurgiaan ja fyysisen kauneuden tavoitteluun, jossa ihmiset kurittavat itseään ja vartaloaan päämääränsä vuoksi”, hän kertoo.
Plastiikkakirurgian ollessa tänä päivä normaali osa modernia kulttuuria, ja hoidetun ulkomuodon painoarvon ollessa entistä suuremmassa roolissa, onkin rinnastaminen esim. urheiluun täysin luontevaa.
Järjestön mahdollisia omia kytköksiä plastiikkakirurgiaan dosentti Ketola ei lähde arvailemaan mutta kuvailee vertauksen kertovan ruumiin kurittamisen – plastiikkakirurgian kohdalla kehon muokkauksen – kautta saatavasta paremmasta olotilasta. Kiitos nykyaikaisen lääketieteen fyysinen kipu ei enää ole este plastiikkakirurgiselle toimenpiteelle.